Toivotan Pylkön Sukuseuran puolesta kaikille hyvää Suomen Itsenäisyyspäivää. Päivän muistelo tulee Heikki Pettiseltä, kiitos hänelle muistosta ja kuvista. t. Sihteeri
*****************************************************************
Antti ja Lyydia Pettisen jälkeläisillä on ollut yksi suositeltava harrastus yli muiden, nimittäin torvisoitto. Antti oli Savitaipaleen torvisoittokunnan perustajajäsen, ja 1950-luvun kronikoitsija riimitteli, että Sitä varten se Antti eukon otti, että soittajista uusista täyttyis joka soppi.
– No siin se ei erehtynt, kommentoi Pettisen Pauli tuota myöhemmin.
Paten lisäksi Lyytin ja Antin lapsista soittokunnan riveissä puhkuivat aikanaan Meeri, Veikko ja Jaakko. Seuraavaa sukupolvea edustivat ainakin Leo Jaala, Pekka Rapi, allekirjoittanut sekä Antti Pettinen jr.
Kenraaliharjoitus 35 vuoden takaa soittokunnan 70-vuotiskahvikonserttia varten. Pekka Rapi johtaa.
Torvisoittokunnan jäsenyys tarkoitti sitä, ettei itsenäisyyspäivän ohjelmaa tarvinnut paljon miettiä: silloin oli aina soittokeikka. Itsenäisyysjuhlaa ei ainakaan 1970-luvulla vielä voinut mitenkään viettää ilman torvisoittoa. Ensin oli alkusoitto, sitten ennen juhlapuhetta jokin pitkin syksyä harjoiteltu isompi kappale ja lopussa Maamme yhdessä juhlayleisön kanssa.
Juhlat oli tapana pitää yläasteen juhlasalissa. Esiintyjät sijoitettiin näyttämölle, jotta takarivissä istuvatkin näkivät. Näyttämön lattia oli suunnilleen yleisön silmän korkeudella, minkä vuoksi Taalikaisen Taisto kiinnitti huomiota esteettiseen yksityiskohtaan.
– Kun polette jalalla tahtia, niin koittakaa tehä se mahollisimman huomaamattomasti kengän sisässä, ettette paukuta kengällä lattiaa. Ei muuten, mutta se näyttää huonolta, jos ne jalat läpsyy eri tahtiin.
Harjoituksissa n. 35 vuotta sitten. Pettisen Jaska puhastaa silmälasejaan, muut soittajat kuvassa ovat Ossi Pakkanen, Pekka Hatakka, Paavo Kallio, Paavo Rinne ja Pauli Pettinen.
Jännitys kohosi, kun tilaisuuden alku läheni. Näyttämön verhot olivat nimittäin edessä ja sinne soittokunnan paikoille tuli vain kuulohavaintoja salin tapahtumista: pientä kolinaa ja yskimistä ihmisten hakeutuessa tuoleilleen. Sitten kuului vielä hentoa helinää kunniamerkeistä, kun sotaveteraanit ja muut kunniavieraat asettuivat paikoilleen etummaiseen penkkiriviin.
Sitten kun se helinäkin vaimentui, niin Taalikainen nyökkäsi Rapin Pekalle, joka kiskoi verhot auki. En muista, mikä se ensimmäinen kappale oli, mutta tähän kohtaan sopisi ainakin Taneli Kuusiston Suomalainen rukous. Se kuulostaa erityisen hyvältä torvisoittokunnan esittämänä.
Hyvää itsenäisyyspäivää, ja suomalaisen musiikin päivää 8.12.
Heikki Pettinen
II B-klarinetti 1972-82
ps. Savitaipaleen torvisoittokunta on muuten isänmaallinen orkesteri siinäkin mielessä, että se on perustettu 6. joulukuuta. Ja jopa neljä vuotta ennen Suomen julistamista itsenäiseksi eli vuonna 1913.