Markku Pylkkö in memoriam

Juhannuksen alla, kesän juuri puhjetessa kauneimpaan kukoistukseensa sain kuulla järkyttävän viestin Markku Pylkön siirtymisestä ajan rajan toiselle puolelle. Hän oli menehtynyt äkillisen sairauden uuvuttamana Oulussa lauantaina 12.6.2010. Markku oli syntynyt Savitaipaleella itsenäisyyspäivänä 6.12.1955, joten hän oli kuollessaan vasta vajaan 55 vuoden ikäinen. Tuntuu, että hänen elämänlankansa katkesi inhimillisesti katsoen liian varhain.

Muistamme diplomi-insinööri Markku Pylkön sukuseuramme vireänä käynnistäjänä ja sen ensimmäisenä puheenjohtajana, jota tehtävää hän hoiti tunnollisesti sukuseuran perustamisesta vuodesta 1998 aina viime kesän sukukokoukseen saakka. Hän viitoitti perusteellisuudellaan sukuseuramme tieuran, jota pitkin meidän nyt vastuussa olevien henkilöitten on hyvä taivaltaa eteenpäin.

Monessa mukana ollut aktiivinen ja liikunnallinen mies harrasti myös pitkänmatkan juoksua. Maraton-juoksujen ketjussa oli vuorossa noin kuukausi sitten Kööpenhaminan maraton. Tanskan pääkaupunkiin hän meni, mutta maraton jäi juoksematta.

Pylkön sukuseura kunnioittaa Markun muistoa ja ottaa osaa hänen omaistensa ja läheistensä suruun.

Markkua lämpimästi muistaen

Pentti Pylkkö

Pylkön sukuseuran puheenjohtaja

Mainokset

pylkko.fi toimii jälleen

Kuten ehkä olette huomanneet, sukuseuran sivujen virallinen osoite pylkko.fi ei ole ollut pitkään aikaan toiminnassa.

Nyt tilanne on kuitenkin vihdoin saatu korjattua ja pylkko.fi tuo jälleen oikeaan osoitteeseen. Varaosoite, pylkonsukuseura.wordpress.com, kannattaa kuitenkin pitää muistissa sen varalta, että virallisen osoitteen kanssa ilmenee uusia ongelmia.

Onnellista kevään odotusta!

Heikki Pylkkö
Sivujen ylläpitäjä

WordPressillä vauhtia sukuseuran sivujen uudistukseen

Sukuseuran sivujen uudistusprojekti on junnannut paikallaan luvattoman pitkään, kiitos lähinnä allekirjoittaneen saamattomuuden.

Toiveissa kuitenkin on, että se saa vauhtia nyt WordPressin avulla. Sivujen nykyinen materiaali on jo siirretty tähän osoitteeseen ja uusien kirjoitusten ynnä muun sisällön luominen onnistuu helposti keneltä tahansa jäseneltä pelkän www-selaimen avulla, kunhan tunnus on luotu. Lisäksi artikkeleita on helppo kommentoida, joten parhaimmillaan sivuilla viriää eloisa keskustelu.

Toivottavasti pääsemme pian tutustumaan myös sukuseuran arkiston sähköisessä muodossa olevaan materiaaliin tätä kautta.

Ottakaamme uudet mahdollisuudet tehokkaaseen käyttöön!

Huom. Nämä sivut tulevat jatkossa löytymään myös osoitteesta www.pylkko.fi. Toistaiseksi ko. osoitteesta löytyvät vielä vanhat sivut, joita ei enää päivitetä.

t. Heikki (webmaster)