Suomalaisen musiikin päivä

Suomalaisen musiikin päivää vietetään Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä joulukuun kahdeksantena.  Kalentereihin päivä lisättiin vuonna 2007, ja se on ollut liputuspäivä vuodesta 2011. 

Suomalaisen musiikin historia ulottuu kauas menneisyyteen. Joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi Kalevalassa esiintyvää kannelta on soitettu jo ainakin tuhat vuotta sitten, ja jouhikon arvellaan olevan vieläkin vanhempaa perua. Lauletussa musiikissa tyypillisesti suomalainen ilmiö oli runonlaulu. Runomuodon ansiosta oli mahdollista painaa mieleen pitkiäkin lauluja. Soittajat ja laulajat saivat oppinsa muita kuuntelemalla, ja usein taito siirtyi sukupolvelta toiselle. Karjalaisissa häissä ja hautajaisissa itkijänaisten esittämät itkuvirret taas olivat vapaamuotoisempia ja tilanteen mukaan improvisoituja. Myös kirkolla, koululla ja kansanlaulujen taitajilla on ollut oma osuutensa suomalaisen musiikin kehityksessä. 

Jonkintyyppistä nuottikirjoitustakin oli arkistolöytöjen mukaan olemassa jo 1000- ja 1100 luvuilla, mutta erikoinen suomalainen musiikkidokumentti on muutama sata vuotta myöhemmin, vuonna 1582 ilmestynyt latinankielinen Piae cantiones, kokoelma hengellisiä ja koululauluja. Sitä käytettiin myös emämaa Ruotsin puolella. Juhana-herttuan hovissa Turun linnassa harrastettiin musiikkia 1500-luvulla, mutta varsinainen musiikkielämä käynnistyi Suomessa moniin muihin maihin verrattuna varsin myöhään, vasta vuonna 1790, kun Turkuun perustettiin Turun soitannollinen seura. Turun palon jälkeen vuonna 1827 Helsingistä tuli musiikkielämän keskus. Saksasta muuttaneella Fredrik Paciuksella oli merkittävä rooli sekä organisaattorina että säveltäjänä (hän sävelsi mm. Maamme-laulun). Sibelius-Akatemia, joka on nyttemmin osa Taideyliopistoa, perustettiin vuonna 1882 Helsingin musiikkiopiston nimellä. 

Varhaisimpana suomalaisena taidemusiikin säveltäjänä pidetään Erik Eriksson Tulindbergiä (s. 1761). Vähitellen yhä useampi musiikintekijä alkoi vaikuttaa Suomen kulttuurielämässä. Kaikille tutun Kesäillan valssin säveltäjä oli Oskar Merikanto, Toivo Kuulan kynästä on lähtöisin tunnettu häämarssi, ja Sibeliuksen lanko Armas Järnefelt sekä sävelsi että loi merkittävän uran mm. Tukholman hovikapellimestarina. Joidenkin säveltäjien musiikissa kuuluu kansanomaisen romantiikan kaikuja, kun taas toiset lähestyivät enemmänkin kansainvälisiä virtauksia, kuten Erkki Melartin ja Selim Palmgren. Leevi Madetoja on mm. oopperoillaan ”Pohjalaisia” ja ”Juha” lunastanut itselleen paikan yhtenä merkittävimmistä suomalaisisista säveltäjistä. Tauno Pylkkänen (s. 1918) voisi vaikka olla meille kaukaista sukua, mutta olen kuullut tarinan jonka mukaan hän oli punaorpo, jonka Pylkkäsen perhe adoptoi. Tunnettuja uudemman ajan säveltäjiä ovat Joonas Kokkonen, Einojuhani Rautavaara ja Aulis Sallinen. Nuorempaa polvea edustavat kansainvälistäkin mainetta niittäneet Magnus Lindberg, Kaija Saariaho ja kapellimestari Esa-Pekka Salonen. Ajat ovat muuttuneet: kun säveltäjä ennen raapusti kammiossaan nuotteja paperille, tänään hän istuu tietokoneen ääreen.

Mutta 8.12. on siis Jean Sibeliuksen syntymäpäivä. Sibelius (1865 – 1957) on ilman muuta kansainvälisesti tunnetuin suomalainen säveltäjä. Joidenkin mielestä hän on jopa jättänyt varjoonsa monta muuta varteenotettavaa suomalaista musiikintekijää. Ehkä ainakin osa hänen suuruudestaan selittyy sillä, että hän oli äärimmäisen persoonallinen säveltäjä. Häntä tosin inspiroivat Suomen luonto, mytologia, Kalevala, historia ja kansalliset aatteet, mutta hän ei koskaan käyttänyt varsinaista kansanmusiikkia teostensa pohjana. Hän oli säveltäjänä oma itsensä.

Hämeenlinnassa syntynyt Sibelius sai vahvan pohjan sävellystyölleen nuoruusajan viulu- ja pianotunneilta, ja hän jatkoi opintojaan Helsingissä, Berliinissä ja Wienissä. (Äitinsä, isoäitinsä ja muun suvun painostuksen vuoksi hän aloitti kuuliaisena poikana ensin juristin opinnot, koska muusikon uraa ei tuolloin pidetty ammattina ollenkaan, mutta musiikki vei voiton.) Läpimurtoteos oli Kullervo-sinfonia, jonka ensiesitys oli vuonna 1892. Sibeliuksen tuotanto on hyvin laaja; tunnettuja teoksia ovat mm. Karelia-sarja, Lemminkäis-sarja, Satu, Valse triste ja tietenkin Finlandia. Mutta hän sävelsi paljon myös esimerkiksi kuoromusiikkia, kantaatteja, näytelmämusiikkia, pianokappaleita ja satakunta yksinlaulua. Ainoa viulukonsertto valmistui 1900-luvun alussa. Ja ajan mittaan seitsemän sinfoniaa. Sinfoniat ovat kaikki erilaisia, ei ole olemassa tyypillistä Sibelius-sinfoniaa. Yhä edelleen pohditaan, polttiko Sibelius kahdeksannen sinfonian partituurin Ainolan takassa ja miksi, mutta seitsemännen jälkeen alkoi ”Ainolan hiljaisuus”. Sävellystyön ohessa Sibelius opetti jonkin aikaa Helsingin musiikki-instituutissa ja Filharmonisen seuran orkesterikoulussa. Hän toimi myös kapellimestarina ja matkusteli Saksassa, Italiassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa.

On mielenkiintoista verrata kahta valokuvaa: nuori Sibbe poseeraamassa hoikkana ja tuuheatukkaisena ruudullisessa liivissä (jonka yksi nappi on jäänyt auki tai tippunut), ja meille tuttua kuvaa iäkkäästä mestarista, tukevoituneena, kaljuuntuneena ja jykeväpiirteisenä kävelemässä yksinään Ainolan mailla. Nuorukainen, jolle maailma on auki, ja sisäänpäin kääntynyt vanha mies. Ja tuo nuorukainen heittäytyikin täysillä Helsingin taiteilijaelämään. Seuraa löytyi, viina maistui, ja raha-asiat olivat rempallaan. Aino-parka sai joskus päiväkausia odotella miestään kotiin, huolehtia kasvavasta perheestä ja tuskitella huonoa rahatilannetta. Kun esimerkiksi piti matkustaa Italiaan, rahat loppuivat jo Berliinissä, koska säveltäjälle oli tärkeää kulkea hienoissa vaatteisssa ja asua parhaissa hotelleissa. Kun rahaa oli, se pantiin menemään ilman huolta huomisesta. Mutta kaikesta lopulta selvittiin, jopa pienen Kirsti-tyttären järkyttävästä kuolemasta ja ensin epäonnistuneesta kurkkuleikkauksesta. Se pelästyttikin Sibeliuksen raittiiksi seitsemäksi vuodeksi. Tekijänoikeuspalkkioiden ja Suomen valtion myöntämän elinikäisen eläkkeen avulla raha-asiatkin viimein järjestyivät. Iäkäs Sibelius oli varsin varakas mies.  

Toimittaja Vesa Sirénin mukaan Sibeliuksen elämäntarina on kertomus voittajasta. Hän oli luonteeltaan huomaavainen ja ystävällinen, mutta luomistyö teki hänelle tutuksi myös itsekkyyden, kateuden ja alemmuuden tunteita. Näistäkin hän pystyi kasvamaan irti. Ilman erityistä tahdonlujuutta hän olisi saattanut luisua alkoholistiksi, mutta pystyi lopulta kohtuullistamaan alkoholinkäyttöään ja voitti viinamadon. Hän eli 91-vuotiaaksi.  

Yllä on käsitelty pääasiassa ns. taidemusiikkia. Suomalaisen musiikin kirjo on kuitenkin laaja, se kattaa myös mm. kansanmusiikin itseoppineine pelimanneineen, iskelmämusiikin, Suomi-popin ja Suomi-rokin. Mutta se onkin toinen tarina. 

Lähteet:

Wikipedia

Suomen musiikinhistorian vaiheita. Ilkka Oramo 10.12.2019 (nettisivut)

Suomalainen taidemusiikki. peda.net

Bonniers Musiklexikon, Bonnier Fakta Bokförlag AB 1983

Santeri Levas: Jean Sibelius, WSOY 1986

Vesa Sirén: Aina poltti sikaria, Otava 2000 

Anja Pekkola

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s