Hyvät ässät

Joulu oli minunkin lapsuudenkodissani yksi vuoden kohokohtia. Valon ja runsauden juhla keskellä pimeintä talvea, ei ihme että sitä niin hartaasti aina odotettiin. Joulua vietettiin meillä samoin perintein kuten luultavasti kaikissa Pylkön suvun kodeissa: oli vuodesta toiseen samat joulusiivoukset, jouluruoat ja -leivonnaiset, kuusi, sauna ja joulupukki. Joskus jouluksi saatettiin lisäksi hankkia jotakin aivan erityistä, joka ei ainakaan meillä kuulunut normaaleihin arki- tai edes pyhäpäiviin. Muistan, miten äiti lähetti minut kerran joulunaluspäivinä kauppaan, ja sanoi lopuksi: ”Ota sitten vielä kolme kiloa mandariineja”. Kolme kiloa mandariineja! Mitä ylellisyyttä! Yhä edelleen mandariinin tuoksu tuo mieleeni joulun.

Tuohon aikaan kaikki jouluvalmistelut tehtiin itse. Kinkku hankittiin monena vuonna naapurista ja suolattiin kellarissa. Tehtiin peruna-, porkkana- ja lanttulaatikkoa ja leivottiin pullaa, piparkakkuja ja torttuja. Kaupoista ei saanut valmiita taikinoita kuten nykyään, enkä usko että ne olisivat meille kelvannetkaan. Tehtaassa tehty piparitaikina muka, ei tule kuuloonkaan. Ei ollut myöskään luumumarmeladia torttuja varten, vaan luumut keitettiin kypsiksi kattilassa. Kivien poistaminen niistä oli minun tehtäväni. Se piti tehdä huolellisesti veitsellä ja haarukalla eikä luumuihin saanut missään nimessä koskea sormin.

Aatoksi talo siivottiin perusteellisesti ja kuusi kannettiin sisään. Miten hyvältä se tuoksuikaan puhtaassa kodissa. Oksille ripustettiin koristeet ja aidot kynttilät. Latvatähden kiinnittäminen oli isän tehtävä. Joulusaunan jälkeen istuttiin syömään valkealle liinalle katetun pöydän ääreen, jolla kynttilät loistivat. Isä maistoi kinkkua ja totesi, kuten joka joulu: ”Onpa hyvä suola”. Kinkun lisäksi oli laatikoita, rosollia, lipeäkalaa, keitettyjä perunoita ja valkokastiketta. Ja jälkiruoaksi riisipuuroa.

Pukkikin meillä kävi, vaikka en edes muista aikaa että olisimme joulupukkiin uskoneet. Kyllä me tiesimme, ettei se ollut oikea pukki, vaan kauppias Levon aikamiespoika Esko, joka oli piilottanut punaisen tukkansa ison karvahatun alle. Mutta täydestä meni. Lahjat olivat enimmäkseen kaikenlaista tarpeellista kuten vaatetavaraa, mutta kyllä me kovia pakettejakin saimme. Yhtenä jouluna veljeni saivat Mecano-rakennussarjan ja minä sain nokkahuilun! Se olikin mieleinen lahja. Lurittelin joululauluja vielä myöhään illalla kun kaikki muut olivat menneet nukkumaan. 

Hyviä muistoja jäi lapsuuden perinteisistä jouluista. Joulu oli tuttu ja turvallinen ja silti aina jotenkin uusi. Mutta ainakin me vähän pidempään eläneet olemme nähneet, miten joulunvietto on noista ajoista muuttunut. Elintason kohoamisen myötä joulusta on tullut entistä enemmän kulutusjuhla. Ensimmäiset joulutavarat ilmestyvät kauppoihin lokakuussa. Ja joulua kohti mentäessä tahti vain kiihtyy. Kauppojen tungoksessa joululaulujen kaikuessa korvissa ostetaan suuret määrät ruokaa, juomaa ja lahjoja, kynttilöitä, uusia joulukoristeita… Aivan varmasti monet haluavat vilpittömästi ilahduttaa läheisiään lahjoilla, ruokatarjoiluilla ja koristeilla, mutta kun nykyään useimmilla meistä on jo kaikkea, ilahduttamiseen tarvitaan aina vain enemmän. Kolme kiloa mandariineja ei enää tunnu missään, vaikka ne joululta tuoksuvatkin.

Omassa lähipiirissäni olemme jo vuosia sitten sopineet, että aikuisille ei osteta joululahjoja. Eikä kukaan suuttunut! Jotakin pientä hyvää syötävää toki saa viedä. Tai sen suklaarasian. 

Paluuta lapsuuden jouluihin ei enää ole, eikä tarvitsekaan olla. Monet joulunvieton perinteet ovat muuttuneet maailman muuttuessa. Mutta löytyisikö silti kultainen keskitie entisen, nykymittapuulla vaatimattoman joulunvieton ja tämän päivän stressaavan kulutusjuhlan välillä? Tänä päivänä elämme pitkälti suoritusyhteiskunnan ehdoilla, mutta ei kai joulunvieton tarvitse olla suoritus? Kun viime joulua vietettiin noin, niin tätä joulua vietetään astetta paremmin. Ja se yleensä tarkoittaa kasvavaa tavaramäärää. Itseäni melkein naurattavat uutiset siitä, miten paljon rahaa jouluna kulutetaan henkeä kohti. Ja kaupat toivovat joulumyynnistä piristystä laskeville taseilleen. Siitäkö joulussa todella on kysymys? Jouluun kuuluu – tai pitäisi kuulua – myös hiljentyminen, jos yhtään halutaan miettiä sitä, miksi joulua on alunperin alettu viettää. Ja pysähtyminen ja hiljentyminen on meille nykypäivän ihmisille vaikeaa kaiken ostamisen, hälyn ja tekniikan keskellä. Kun me olimme lapsia, joulupäivänä todella hiljennyttiin. Päivä piti viettää tiukasti kotona, ei saanut mennä edes naapuriin kavereita tapaamaan ja kertomaan mitä pukki toi. Tapaninpäivänä sen sijaan saatettiin käydä sukulaisissa, ”tapaninajelulla”. Nykyään joulupäivänä pääsee vaikka elokuviin, ja tapaninpäivänä rynnätäänkin jo alennusmyynteihin. Mutta pitääkö?

Kauas on tultu taipalsaarelaisen rintamamiestalon joulunvietoista 1960-luvulla. Mutta yksi on ja pysyy: ässät. Niitä leipoi äitini aikoinaan, ja niitä olen leiponut itse äidin reseptillä ainakin neljänäkymmenenä jouluna. Ässiä toivotaan viemisiksi joka joulu, joten niiden leivonta on ohjelmassa tänäkin vuonna. Ja hyviähän ne ovat, ja mukava pieni joulumaistiainen kauniilla nauhalla sidotussa sellofaanikääreessä.

Ässiä saa nykyään kaupastakin. Mutta en osta vaan teen itse. Siitä perinteestä pidän tiukasti kiinni.

Hyvät ässät

Vaahdota 100 grammaa voita tai margariinia ja 100 grammaa sokeria. Vispaa toisessa kulhossa kolme munaa ja 100 grammaa sokeria vaahdoksi. Yhdistä taikinat ja hämmennä sekaan 250 grammaa vehnäjauhoja, joihin on sekoitettu puoli teelusikallista soodaa. Lisää pussi tai kaksi mantelirouhetta. Leivo taikinasta vajaan sentin paksuisia tankoja, kierittele ne sokeri-kaneliseoksessa, leikkaa tasapitkiksi paloiksi ja muotoile ne ässiksi. Paista 200-225 asteessa 8-10 minuuttia.

(Jos teet kaksinkertaisen annoksen, jauhoja pitää lisätä reilusti kaksinkertainen määrä. On hyvä paistaa koeässä.)

Rauhallista joulua!

Anja Pekkola

Yksi ajatus artikkelista “Hyvät ässät

  1. Meä muista nuaruuest Rapi Meerist sellasenkii joulmuisto, et, hän ol tehnää ne ässät kysymerki muotoseks, ja hän pyörittel niitä siin leivipaperil mut kylhä ne ain vaa kysymysmerki makusii

    olliit, ni mnää raumlaisen tajusim pittä suu soukal!

Vastaa käyttäjälle Yrjö Varjanne Peruuta vastaus

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s