Tapaaminen heinäkuussa

Sukuneuvosto päätti kokouksessaan 6.2.2010 järjestää sukutapaamisen lauantaina 17.heinäkuuta 2010 Partakosken maisemissa. Tapaamisen tarkoituksena on viettää kesäinen lauantaipäivä tutustumalla suvun vanhoihin asuma-alueisiin ja sukuseuran jäseniin rennon yhdessäolon ja hauskan tekemisen merkeissä. Tapahtumaa valmistelemaan valittiin Marjan, Seijan, Kaukon ja Pentin muodostama työryhmä, joka ottaa mielellään vastaan ohjelmaideoita.

Pelin henki on kuitenkin sellainen, että kylän raiteilla ja luonnossa kuljetaan ja tupahommat unohdetaan, satoi tai paistoi. Kustannuspuolenkaan ei pitäisi kovinkaan raskaasti kurittaa, sillä syöminen ja juominen hoidellaan omakustannushintaan, eikä muita maksamisia näillä näkymin kerry. Muutamat pienet siirtymiset kohteelta toisenlle järjestetään omilla autoilla kimppakyydein. Ohjelman valmistuttua sukuseuran jäsenille lähetetään huhtikuun loppuun mennessä kutsukirje, jossa pyydetään ennakkoilmoittautumisia ruokailun yms. järjestämistä varten.

Tämä on suvun ensimmäinen tämän sorttinen tapaaminen, johon sukuneuvosto toivoo runsasta osallistumista, ja joka avulla kerätään kokemuksia mahdollisia tulevia tapahtumia varten.

Sukuneuvoston kokouksessa hahmoteltiin myös kauden 2009-2012 toimintasuunnitelmaa, jossa sukututkimuksen entistä pontevampi omatoiminen jatkaminen nousi keskeiselle sijalle. Sukua koskevaa aineistoa aletaan pikkuhiljaa koota niin valtakunnallisista, maakunnallisista kuin paikallisistakin arkistoista. Sukuneuvosto vetoaa tässä yhteydessä sukuseuran jäseniin heidän hallussaan olevan aineiston, kuten vanhojen valokuvien, muistelmien, kirjeiden yms. saamiseksi sukuneuvoston käyttöön.

Talviset terveiset täältä Savitaipaleelta korkeiden nietosten keskeltä kaikille Pylkön sukuseuran jäsenille ja luistavia hiihtokelejä kevättalvisille hangille!

pj