Joulutervehdys 2015

Sukukokouksessa, joka pidettiin Hyrkkälän koululla Savitaipaleella 2.8. alkoi sukuseuran seitsemäs toimikausi, toivottavasti myös lisääntyvän aktiivisuuden ja uudistumisen aikaa seuran toiminnassa, kuten kokous toimintasuunnitelmassaan linjasi.

Mielenkiintoista aktiviteettia on myös vireillä. Juhlan jälkeen on perustettu mm. ryhmä Facebookiin. Vuonna 2017 tulee täyteen 20 vuotta jo aikuiseen ikään päässeen sukuseuran puitteissa, ja silloin juhlitaan reilummin. Mutta sitäkin ennen on mahdollisuus kokoontua suuremmalla joukolla ensi kesänä ja tutustua toisiimme ja uusiin suvun jäseniin, jo mukana olleisiin ja uusiin meihin liittyneisiin.

Edellisten kesien suvun tapahtumiin sukuseuran jäsen pääsee tutustumaan jälkikäteen edellä mainitun fb-ryhmän avulla suoritettuaan 10 euron jäsenmaksun. Netistä löytyy myös Savitaipaleen Pylkköjen MyHeritage-sukupuu. Sitä pääsee katselemaan sukupuuohjelman lisenssinhaltijan Juha Immosen kautta. Varastossa on myös n. 2m x 15m –kokoinen koivuvanerista koottava sukupuutaulu, joka oli esillä mm. sukukokouksessa kuusi-kulmaisessa muodossaan, ja siihen on liimattu paperille tulostettu sukupuu. Tutustumaan pääsee jälkeenpäin allekirjoittaneen kanssa.

Jo vietettyihin jouluihin liittyy itse kullakin erilaisia muistoja. Seuraavassa on yksi sellainen ja muistelijana sukumme vanhimpiin lukeutuva Helvi Nykänen (s. Pylkkö) syntyisin Pylkönniemeltä.

Lapsena jouluna ja lauantaisin mentiin rantasaunaan. Juho-isä meni poikien kanssa mutta Eeva-äidin piti mennä vielä navettaan lypsylle ja niin hän pyysi Helvin Lauri-veljeä, joka oli 16-vuotta vanhempi, ottamaan tyttö reppuselkään ja kantamaan saunaan. Saunasta pois tullessa luettiin Isä meidän ja Herran siunaus-rukoukset. Riippuen kelistä saatettiin ennättää rukousten aikana joko pihan ruusupuskien kohdalle tai jopa porstupaan hyvillä keleillä. Tällainen tapa oli meillä saunassa käydessä, käyttäydyttiin kuten kirkossa. Siellä synnyttiin ja se oli pyhä paikka, sanoi äitini. Siellä ei ollut sanakopua ja matkalla rukoiltiin aina.

Toinen Helvin muisto jouluista oli Partakosken NKY:n talon joulujuhlat ja talon suuri joulukuusi. Kuusessa oli iso nauha, jossa luki ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa” Luukkaan jouluevankeliumin sanoin. Juhlia vietettiin tapanina. Vuosi 2015 on sikäli historiallinen NKY:n vaiheissa, että yhdistyksen, joka perustettiin 1917, mahdollisuus järjestää omalla luvalla tilaisuuksia mainitulla kylän kokoontumispaikalla ns. Lukkarinmäellä päättyy kiinteistön vuonna 2007 solmitun kaupan myötä virallisesti kuluvan vuoden lopussa.

Helvi Nykästä haastatteli 11.12. Osmo Pylkkö toivottaen samalla sukuseuran jäsenille Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016.