Syystervehdys!

Hyvää Isänpäivää kaikille isille! – Opiskelukiireet yllättivät sihteerin, mutta nyt viimein tässä päivitystä asioista.

Neuvoston edustajistolla kävimme 6.10. muistamassa ansioitunutta puheenjohtajaamme Osmo Pylkköä 60-vuotispäivänään ja ojensimme hänelle sukuseuran standaarin (järjestysnumero 6.) kera kukkasten.

Ne, joilla on sähköpostiosoite meille ilmoitettuna, ovatkin saaneet Osmon ansiokkaan koosteen 12.8.2018 sukukokouksesta ja -juhlasta. Laitan tänne vielä tiivistelmää päivästä Osmon tekstin pohjalta.

Välilehdeltä “Suunnittelukilpailu” löytyy säännöt sukuseuramme onnittelukorttia varten. Onnittelukortilla muistetaan sukuseuran puolesta tietyin sukuneuvoston päättämin perustein merkkipäiväänsä viettäviä. – Nyt kaikki etsimään sopivaa valokuvaa tai piirtämään/maalaamaan kuvaa. Kortti voi olla luonnosmainenkin, viimeistelemme sen sitten ennen painoon laittoa. Aikaa on vuoden loppuun. Suunnittelukilpailu

12.8. valittiin myös hiukan päivittynyt Sukuneuvosto, ja seuraavassa neuvoston kokouksessa 18.9. tarkennettiin jäsenten tehtäviä. Uusia tehtäväalueita tai nimikkeitä ovat mm. tapahtumakoordinaattori (Marja Pylkkö) sekä julkaisukonsultti ja valokuva-arkiston hoitaja, jona toimii uusi neuvoston jäsen Heikki Pettinen – toivotetaan hänet tervetulleeksi mukaan toimintaan. – Useita uusia suunnitelmia on vireillä.  Viestintästrategiaa ja vastuualueita on mietitty ja kehitetään.

12.8.2018 sukukokous ja -juhla

Sukuseuran kokouspäivä aloitettiin perinteisesti sukukirkolla Savitaipaleen komeassa kivikirkossa. Vt. kirkkoherra Hanna Kilkkinen toivotti kokoontuneen seurakunnan ja erityisesti sukukokoustaan viettävät Pylköt tervetulleeksi. Pyhän virret ja Herran Tertut -lauluyhtyeen laulut liittyivät itsensä tutkimisen päivän teemaan. Saarnan piti sukupappi, rovasti Pertti Huttunen.

Sukukokous ja -juhla pidettiin Hakamäen kotiseutumuseon alueella ja päätuvassa. Vanhoja esineitä on kulkeutunut Savitaipaleen Kotiseutuyhdistyksen eri tiloihin liki 2000 kpl. Myös suvun omia esineitä oli tuotu paikalle pari ja ne liitettiin valokuvattuina arkistoomme.

Maittava lohisoppalounas nautittiin ulkona pitkillä pöydillä.

lohikeittolounaalla

Kokouksessa käsittelimme viralliset asiat; tilinpäätöksen, uuden neuvoston valinnan vuosille 2018-2021, toimintakertomuksen 2015-2018 (helmenä tietysti juhlavuotemme 2017 kaksipäiväinen juhlaviikonloppu) sekä toimintasuunnitelman uudelle kolmivuotiskaudelle.

Suunnitelmaan on kirjattu mm. seuraavia asioita:

  • Varsinaiseen sukututkimukseen etsitään resursseja, ja sukututkijoita tuetaan oppain.
  • Sukupuuohjelma vaihdetaan SukuJutut-ohjelmaan, josta ei ole ylläpitomaksua.
  • Suvun tarinoita kirjataan, äänitetään, videoidaan ja niistä parhaimpia toteutetaan näytelmällisin keinoin.
  • Eri ammattien taitajista kerätään tietoa.
  • Vuosittain sukuneuvosto valitsee “Vuoden Pylkkö” -henkilön, minkä tarkoituksena on avata jonkun suvun jäsenen henkilökuvaa suhteessa sukuseuraan ja lisätä tietoisuutta sukuseuran toiminnasta.
  • Sääntöuudistuksille on koettu tarvetta, sukuneuvosto valmistelee sääntömuutosluonnoksen seuraavaan sukukokoukseen.
  • Sukuneuvosto kokoontuu entiseen tapaan 1-3 kertaa vuodessa tai tarpeen mukaan, johon voi sisältyä kiireellisten asioiden tai vähäisen asiamäärän vuoksi hyvin valmisteltuja sähköpostikokouksia.
  • Hyväksi koettuja vapaamuotoisia kesätapaamisia jatketaan. Niiden toteuttamiseen toivotaan vinkkejä.
  • Sukuarkisto:  Jatkossa päätearkisto tulee olemaan pilvipalveluna pysyvän paperisen arkiston ohella tietosuojanäkökohdat huomioiden. Arkistossa olevaa tietoa julkistetaan mahdollisuuksien mukaan ja annetaan tiedoksi aiheellisia yksilöityjä pyyntöjä kunnioittaen.
  • Esinekokoelmaa kartutetaan ja ylläpidetään erilaisissa esittelymuodoissa. Lähtökohtaisesti esineestä, joka voi olla työkalu, muistoesine, palkinto, taideteos, valokuva, hengentuote tai muu sukuseuran tai omistajan kannalta merkityksellinen “esine” puolustaa paikkaansa esinekokoelmassa ja odottaa dokumentointiaan. Valokuva selityksineen on vähimmäisvaatimuksena liittämiseksi kokoelmaan.

Jäsenmäärä oli toimintakauden alussa 2015 94 henkilöä ja samoin sen lopussa 2018 94 henkilöä. Jäsenmaksu on edelleen 10 e vuosittain.

Lyhyen hupailunäytelmän keinoin esitettiin kuvitteellinen autoiluaiheinen tapahtuma. Totuuspohjaakin kerronnassa oli.

näytelmäkoostekuva.jpg

Rooleissa esiintyivät Kauko ja Marja Pylkkö kuvitteellisina Pylkön suvun jäseninä, jotka saapuivat Mikkelistä linja-autokyydillä Savitaipaleelle. Talon emäntänä oli Sirpa Räsänen, rahastajana (Meeri Rapi) sekä Vuokko Pylkön roolissa maitokärryjä työntämässä Seija Pylkkö. Linja-autokuskina (Lauri Rapi) sekä Antti Pylkkönä maitotonkkia nostelemassa Osmo Pylkkö. Linjurimatkustajana muiden muassa Juha Immonen. Taksiautoilija (Veikko Pettisenä) Pertti Huttunen. Tarmo Hirvi edusti maitoautokuski Taavetti Huttusta, Pertin isää. Musiikista vastasi Yrjö Varjanne, Pylkön sukua hänkin. Käsikirjoituksen kokosi näytelmäryhmä.

maitotonkkien lastaus

Saimme näytille vanhaa ammattiauto-kalustoa, kuten Tarmo Hirven Ford Thames V8 1954. Auto toimi “maitoautona” pikku näytelmässämme. Vanhoja autoja harrastavan Pertti Huttusen, aikaisemmin hänen enonsa Lauri Pylkön omistama Peugeot 404 piilofarmari, edusti näytelmässä takseja, ainoana museorekisterissä kyseistä mallia edustavana yksilönä Suomessa.

pertin Peugeot.jpg

Facebook-ryhmässämme on linkki YouTubeen, jossa on Osmon editoima video näytelmästä nähtävillä. Se ei löydy Googlella, joten jos et ole Facebookissa, pyydä linkki meiltä. Juhlakuvia myös Facebook-ryhmässä.

Vuodesta 2014 vireillä ollut suvun maineikkaita autoilijoita käsittevän muistelmateoksen ensijulkistus tapahtui sukujuhlassa, Osmon ja Sirpan esitellessä jatkuvasti täydentyvän teoksen. Se on toistaiseksi irtolehdistä koottu mappiin tulosteina. Julkaisuun ”Pylkön suvun ammattiautoiloijoita” voi tutustua olemalla yhteyksissä kirjoittajiin. Halutessasi lisäksi täydentää julkaisua tai korjata puutteita ottanet yhteyttä alla oleviin: 

  • Sirpa Räsänen: sirpa.rasanen( )pp.inet.fi, 040 8445336 
  • Pertti Huttunen: huttusen.pertti( )gmail.com, 040 5211697
  • Osmo Pylkkö: osmo.pylkko( )pp.inet.fi, 0500 857238

Sukujuhlassa kuultiin juhlapuhe sukututkija Juha Immoselta, juhlaesitelmä kirjailija Pentti Pylköltä viime sotiemme Savitaipaleen sankarivainajista, samalla Pylköistä. Pylkönniemellä elettyä lapsuutta 1946-1957 muisteli Kaija Laurikainen. Kaija on syntyisin Pylkön kantatilalta.

Puheet on taltioitu MP3-äänitiedostoina ja teksteinä sellaisinaan suvun arkistoon. Lyhennelmät löytyvät Juttuarkisto-välilehdeltä.

Sukustandaarien luovutus. Pylkön sukuseuran hienot standaarit, järjestyksessään 3., 4. ja 5., luovutettiin kiitossanoin seuraaville:

  • Martti Pylkkö, 90 vuotta, aktiivisuudesta sukuseuran toiminnassa
  • Sirpa Räsänen, 70 vuotta, aktiivisuudesta sukuseuran toiminnassa
  • Arja Pylkkö ja Pentti Pylkkö, Arja 70 vuotta, ”elämäntyöstä Pylkköinä” ja aktiivisuudesta sukuseuran toiminnassa

  Yhteiskuvassa sukujuhlan 12.8. osallistujat

12.08.2018juhla.jpg