Suvun juurilla 1 -teos julkistettiin sukukokouksessa

Sukuseuramme jäsenet ottivat Pylkön suvun historiaa käsittelevän 55-sivuinen, A4 kokoisen teoksen vastaan kiitosmaininnoin. Teos kattaa aikavälin 1550-luvulta 1800-luvun lopulle saakka. Sen kirjoittaja Anja Pekkola on paneutunut aiheeseen perusteellisesti ja kaivanut Pylkköjä koskevia tietoja pääasiassa Kansallisarkiston uumenista. Koukeroisella käsialalla kirjoitetut ruotsinkieliset arkistolähteet hän on onnistunut kääntämään sujuvalle ja helppolukuiselle suomen kielelle. Vanhat valokuvat, kartat ja asiakirjoista otetut kopiot elävöittävät kauniisti sukumme historian ensimmäistä julkaisua. Sen taitavasta taitosta ja painatuksesta on vastannut Seija Pylkkö. Teos teki sukujuhlassa hyvin kauppansa. Sitä on vielä ostettavissa Seija Pylköltä 10 €:n kappalehintaan.

Sukuneuvosto valittiin toimikaudeksi 2012-2015. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kauko Pylkkö Lappeenrannasta, varapuheenjohtajaksi Marja Pylkkö Lappeenrannasta, sihteerinä jatkaa Anja Pekkola Helsingistä, rahastonhoitajana Erkki Pylkkö Valkealasta ja sukuluettelon pitäjänä Seija Pylkkö Lappeenranasta. Osmo Pylkkö Lemiltä valittiin sukuneuvoston uudeksi jäseneksi ja hän jatkaa arkiston ja esinekokoelman hoitajana. Tätä tehtävää hän hoiti edellisellä toimikaudella sukuneuvoston ulkopuolisena henkilönä. Sirpa Räsänen Helsingistä jatkaa sukuneuvoston jäsenenä. Edellisen toimikauden puheenjohtaja Pentti Pylkkö Savitaipaleelta jatkaa sukuneuvoston jäsenenä. Jokaiselle varsinaiselle jäsenelle valittiin sääntäöjen edellyttämä henkilökohtainen varajäsen.